Rion 2016 kesäolympialaisista on pian aikaa jo kokonainen vuosi ja valtakunnallinen uutisointi judon ympärillä on arvokisojen myötä tuttuun tapaan hiljentynyt. Vaikka Suomen mittakaavassa judo on vielä suhteellisen pieni kamppailulaji ja häviää mediahuomiossa kirkkaasti muun muassa nyrkkeilylle ja vapaaottelulle, laji voi hyvin ja kehittyy jatkuvasti aktiivisten seuratyöntekijöiden ja innokkaiden harrastajien ansiosta. Kuten PAF:n bonuskoodi nettikasinotarjousten valtameressä, on judo ykkönen omalla sarallaan ainakin maailmanlaajuisia harrastajamääriä verratessa!
Kuten äsken tulikin todettua, judon saama näkyvyys Suomen medioissa on harmillisen pientä. Tästä ei tosin voi varsinaisesti syyttää tiedotusvälineitä tai sen edustajia, sillä suureen maksavaan yleisöön judon kaltaiset kamppailulajit eivät vetoa samoin, kuin maamme päälajit jääkiekko, jalkapallo ja hiihto. Suomessa järjestettävät judon kisatapahtumat harvoin sisältävät lajin huippuammattilaisten otteluita, eikä uutiskynnys paikallislehtiä lukuunottamatta ylity kymmenen eri junioripainoluokan otteluilla. Televisiointikin on käytännössä mahdotonta suorituspaikkojen pienuuden, huonon tekniikan ja vähäisien katsojamäärien vuoksi.
Taitoa piskuiseksi judomaaksi Suomesta kyllä löytyy. Maatamme edustaa säännöllisesti vähintään yksi judoka jokaisissa olympialaisissa, joka on toki urheilijoidenkin parissa arvostettu turnaus, mutta lajin näkyvyyden kannalta elintärkeä. Juho Reinvallin, Valtteri Jokisen ja Johanna Ylisen kaltaiset huiput nostavat jalon kamppailulajin suomalaisten huulille ja lehtien palstoille vähintään neljän vuoden välein, mikä on tietysti tyhjää parempi. Nuorille judon harrastajille he ovat idoleita, esikuvia, jotka pitävät omalta osaltaan kiinnostuksen kipinän elossa vuodesta toiseen. Ja vaikka olemmekin Etelä-Eurooppaa ja Aasiaa paljon jäljessä harjoittelun ja judokulttuurin osalta, on se maailman mittakaavassa lähes pienimuotoinen ihme, että saamme tuotettua judokoita aina maailman huipulle asti lähes vuosittain.
Suomen mestaruudesta kamppaillaan tänä vuonna Turussa 20.-21. päivä toukokuuta kaksipäiväisen turnauksen merkeissä. Kupittaan urheiluhalliin kerääntyy jälleen satoja lajin harrastajia ja kuten judopiireissä on tapana, tatamin ulkopuolella kaikki lajin piirissä toimivat ovat kuin yhtä suurta perhettä ja kuulumisia sekä puhelinnumeroita vaihdetaan tiuhaan. Yksi judon lukuisista hienoista piirteistä onkin se, että vaikka kyseessä on täysiverinen, totinen kilpailulaji, kenenkään ei tarvitse olla toisensa vastustaja ottelun jälkeen eikä sitä ennenkään. Perinteikkäät säännöt, kunniakoodi, etiketti ja arvovaltaiset tuomarit pitävät huolen, että paremmuuden kehässä saa aina taitavampi judoka, eikä kaunoja tappiosta tarvitse viedä loppukumarruksen jälkeen enää pukusuojaan mennessään.
SM-kisat herättävät takuulla mielenkiintoa paikallisten urheilun ystävien joukossa ja paikallisessa mediassa, mutta runsas joukko urheilijoita on myös piristysruiske Turun elinkeinoelämälle. Valtakunnalliset urheilutapahtumat kun tuovat satoja, jopa tuhansia urheilijoita aina muutamaksi päiväksi paikkakunnalle ja koska ottelutahti tuppaa olemaan tiivis lajista riippumatta, aikaa ruuan laittamiselle ja ylimääräiselle loikoilulle ei ole, jolloin ravitsemuksessa joudutaan kääntymään usein paikallisten ruoantoimittajien ja ravintoloiden puoleen. Myös hotellit, virkistyspalvelut, kuten uimahallit ja elokuvateatterit sekä matkamuistomyymälät saavat monien muiden toimijoiden ohella oman osansa ”potista”, jonka urheilijat kuntaan tuovat.
Mitäs, jos Ruutu+ tai IS Extra ilmoittaisikin halustaan televisioida Turun SM-mittelöt kokonaisuudessaan? Judoliitossa hypittäisiin tasajalkaa aina ensi vuosikymmenelle asti tällaisesta tilaisuudesta ja ammattilaisuuden kynnyksellä olevat kamppailijat saisivat jo ennen olympiatatameja kosketuksensa kameroiden edessä ottelemiselle. Käytännössähän näin ei tule varmasti lähitulevaisuudessa ainakaan tapahtumaan maksajien puutteen vuoksi. Jos jääkiekon SM-liigakaan ei tuota televisiointioikeuksia hallitsevalle yritykselleen tarpeeksi, jotta pelien lähettäminen kannattaa, miksi judotapahtuma olisi rahakassan päällä istuville sen houkuttelevampi vaihtoehto?
Asian voi tosin kääntää päälaelleen. Hyvä ystäväni kertoi surkuhupaisan esimerkin nykyajan penkkiurheilukulttuurista: ohimennen ravintolassa ollessaan hän kuuli, kun arviolta 18-vuotiaat miehenalut keskustelivat keskenään, kun screenillä oli meneillään F1-osakilpailu. Toinen kysyi toiselta, ”siis mikä tämä laji oikein on, onko tämä jotain rallia?” Jos mennään vain kymmenisen vuotta taaksepäin, liki kaikki nuoret olisivat osanneet nimetä tuon moottoriurheilulajin, jonka äärellä isä jännitti joka toinen sunnuntai. Kuninkuusluokan siirryttyä tyystin maksukanaville lajista tulikin aktiivisesti urheilua seuraamattomien keskuudessa outo. Jääkiekon mahtia ei maksullisuus ole vielä ehtinyt puraista liian pahasti, mutta esimerkiksi pesäpallon harrastajamäärät ovat pienentyneet selkeästi, kun lajia ei enää näe juurikaan ilmaiskanavilta. Esikuvat ovat äärimmäisen isossa roolissa, varsinkin, kun puhutaan niinkin olennaisesta ja lapsen kehitykselle tärkeästä asiasta, kuin urheilusta ja liikunnasta. Ei ole sattumaa, että jalkapallon suosio kasvaa aina vaan – laji on helppo omaksua, halpa aloittaa, mutta ennen kaikkea, sitä tulee maksuttomasti lähes viikoittain Ylen kanavilta.
Me lajiaktiivit jatkamme hienon urheilumme kehittämistä ja edistämistä ja käännämme katseet rohkeasti tulevaan. Mukavaa judokevättä!
