Olympiakisat palaavat Tokioon 56 vuoden tauon jälkeen vuoden 2020 kesäkisojen myötä. Luvassa on reilut pari viikkoa mitä moninaisempia urheilulajeja aina baseballista vesipalloon ja ammunnasta maahockeyhyn. Meitä kiinnostavat kuitenkin luonnollisesti kaikkein eniten kamppailulajit, tarkemmin itämaiset kamppailulajit.
Kamppailulajien ystäville Tokion kisat tarjoavat jotakin erityisen kiintoisaa, sillä karate tulee olympialaisten ohjelmistoon uutena lajina. Karateahan on yritetty tuoda olympiakisoihin jo vuodesta 1970 lähtien, joten kyseessä on todella upea merkkipaalu ja pitkän työn tulos. Kisoissa nähdään muutenkin uusia lajeja, sillä rullalautailu, kiipeily ja lainelautailu tulevat mukaan ja vanhoista lajeista sekä baseball että softball tekevät paluun.
Kisoissa mukana jo aiemmin olleet judo ja taekwondo saavat siis rinnalleen uuden lajin. Tämä tulee varmasti näkymään myös vedonlyöntimarkkinoilla – kesäolympialaiset ovat yksi merkittävimmistä urheilutapahtumista myös vedonlyöntimarkkinoilla. Bonuskoodi ja kasinodiilit tulevat varmasti olemaan kuumia sanoja heinä- ja elokuun vaihteessa rahapelisivustojen pyrkiessä saamaan uusia asiakkaita.
Judo olympialaisissa
Olympiakisojen itämaisista kamppailulajeista judo on se perinteikkäin – Tokion kesäkisoissa vuorossa on jo 14. kerta, jolloin lajin parissa jaetaan olympiamitaleja. Judossa kisataan vuoden 1964 Tokion olympialaisia varten rakennetussa Nippon Budōkan -hallissa, jota voi hyvällä syyllä pitää vähintäänkin legendaarisena areenana. Esimerkkinä monitoimiareenan muusta käytöstä voidaan mainita, että muuan The Beatles levytti livelevynsä Live at Budokan täällä vuosi kisojen jälkeen. Juuri Budōkanilla judossa kisattiin ensimmäisen kerran olympiahistoriassa – siis vuonna 1964.
Olympiajudossa kilpaillaan sekä naisten että miesten puolella seitsemässä eri painoluokassa. Miehissä pienin luokka on 60 kg, suurin yli 100 kg. Naisissa pienin on 48 kg, suurin yli 78 kg. Näiden lisäksi mitaleita on jaossa vielä sekajoukkuekilpailun puolella. Sekajoukkueisiin otetaan kolme miesjudokaa ja kolme naisjudokaa, kaikki eri painoluokista. Kaiken kaikkiaan mukaan pääsee 386 kilpailijaa, ja isäntämaana Japani saa yhden judokan suoraan jokaiseen painoluokkaan.
Tokion judoturnaus alkaa lauantaina 25. heinäkuuta kevyimmistä painoluokista. Tämän jälkeen turnausta käydään sukupuolittain painoluokka per päivä -tahtia seuraavan viikon perjantaihin asti. Vielä lauantaina 1. elokuuta käydään sekajoukkuekilpailu.
Taekwondo olympialaisissa
Taekwondolle on vuorossa kahdeksas kerta mukana olympialaisissa – kuudes kerta virallisena lajina. Olympiataekwondon kestomenestyjien ykkönen on Etelä-Korea 12 kultamitalilla, kahdella hopealla ja viidellä pronssillaan. Mitalitilaston kakkosena tulee Kiina, kolmantena Yhdysvallat. Karatesta ja judosta poiketen taekwondon olympiaturnaus käydään Makuhari Messe -messukeskuksessa hieman Tokion ulkopuolella. Areenalla tullaan kisaamaan myös miekkailussa ja painissa.
Mitalit isketään kaulaan niin miehissä kuin naisissa neljässä eri painoluokissa. Miesten luokat ovat 58, 68, 80 ja yli 80 kg. Naisissa kisataan painoluokissa 49, 57, 67 ja yli 67 kg. Myös tässä lajissa turnaus käydään päivä per painoluokka -periaatteella turnauspäivien sijoittuessa välille 25.–28. heinäkuuta eli lauantaista tiistaihin.
Karate olympialaisissa
Ensiesiintymisensä olympia-areenoilla tekevää karatea kohtaan esiintyy aivan erityistä mielenkiintoa, onhan laji Japanista peräisin. Olympiakaratessa kilpailun muotoina ovat kata ja kumite. Kummassakin kilpailumuodossa seurataan WKF:n eli Maailman karateliiton sääntöjä. Katan puolella molemmille sukupuolille on yksilökilpailut, kumiten puolella taas miehille ja naisille löytyy kolme eri painoluokkaa. Nämä ovat miehissä 67, 75 ja yli 75 kg. Naisten painoluokat ovat 55, 61 ja yli 61 kg.
Judoturnauksen tavoin myös karatessa kisataan Nippon Budōkan -areenalla. Karaten kotimaassa odotettavissa on täysiä katsomoita ja tiivis tunnelma. Kilpailupäiviä on vain kolme, siis yksi painoluokkaa kohden: 6.–8. elokuuta eli torstaista lauantaihin. Naisten kata kisataan torstaina, miesten perjantaina.
Suomalaiset Tokion kamppailulajeissa
Tätä helmikuun lopulla kirjoitettaessa ei ole vielä tietoa suomalaisten urheilijoiden osallistumisesta Tokion itämaisiin kamppailulajeihin. Rion vuoden 2016 kesäolympialaisissa taekwondossa naisten 57 kilon sarjassa oli mukana Suvi Mikkonen, joka tippui puolivälierissä, sekä judossa 60 kilon sarjassa 2. kierroksen ottelunsa hävinnyt Juho Reinvall, joka on lopettanut sittemmin uransa.
Suvi Mikkonen tähtää Tokion kisoihin. Taekwondon puolella myös Jenna Partanen, Niko Saarinen ja Otso Saarinen tähtäävät Tokioon Milanossa huhtikuussa käytävien Euroopan karsintojen kautta, mutta todennäköisyydet ovat lähinnä Mikkosen puolella. Suomen karatekoista Titta Keinäsellä voi olla mahdollisuus päästä olympiamatkalle. Judon puolella paikkaa voivat tavoitella realistisesti Katri Kakko ja Aatu Laamanen.