Japanilaiset kamppailu- ja itsepuolustuslajit – mitä aloittelijan tulee tietää?

Itsepuolustukseen soveltuvien kamppailulajien kirjo on varsin suuri, ja tästä joukosta jokainen varmasti löytää omansa. Tässä artikkelissa käymme läpi Japanista ja historiallisen keisarillisen Japanin valtakunnasta kumpuavia kamppailulajeja. Sanavalinta ”kamppailulaji” esimerkiksi itsepuolustuslajin sijaan ei ole kannanotto – kaikkia näitä lajeja tulee lähestyä vastuullisesti ja soveltaa vain puolustustarkoituksessa.

Jos tyydyt ennen tatamein varustetulle budosalille lähtöä kuitenkin digitaaliseen viihteeseen, esimerkiksi kolikkopelit tarjoavat tietokoneesi tai älylaitteesi näytölle japanilaisia kamppailulajeja. Ota testiin vaikkapa Unibet bonuskoodi, sen avulla voit pelata vaikkapa Microgamingin Karate Pig -kolikkopeliä, joka on varsin hauska tulkinta tutusta lajista ”pienen” possun kera!

Karaten tuntevat kaikki

Viimeistään 80-luvun leffatrilogia Karate Kid toi muinaisen japanilaisen kamppailulajin suuren yleisön tietoon. Laji alkujaan on kuitenkin saanut alkunsa jo hyvän aikaa ennen tuota VHS-nauhojen kulta-aikaa, joskaan ei ole kamppailulajien suuressa kuvassa kovin vanha. Nykymuotoinen karate on saanut muotonsa vasta 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, joskin sen juuret voidaan johtaa Okinawan saarille 1600-luvulle.

Karate tunnetaan erityisesti vyöjärjestelmästään, joka ei suinkaan ole ainutlaatuinen kamppailulajien joukossa. Karaten mustasta vyöstä on joka tapauksessa kehittynyt eräänlainen kiertävä klishee, ja sellaisen haltijaa pidetään usein jonkinlaisena voittamattomuuden ja nerokkaan taistelutahdon ilmentymänä. Totta onkin, ettei karaten mustan vyön haltijalle kannata turhaan ryppyillä. Mistään voittamattomuuden takeesta ei silti ole kyse. Myös saman värin vyöt erottuvat toisistaan eri tasojen eri danien avulla. Eri koulukuntien tai tyylisuuntien vyöt eivät kuitenkaan ole vertailtavissa keskenään.

Karatesta on olemassa noin sata erilaista tyylisuuntaa. Näistä Shōtōkan ryū tai lyhyemmin pelkkä shotokan on maailmanlaajuisesti suosituin. Tässä koulukunnassa kurinalaisuus ja järjestelmällisyys painottuvat suuresti, joskin itse liikkeet ovat hyvin näyttäviä. Länsimaissa niin ikään varsin suosittu Wadō-ryū -koulukunta on puolestaan liikkeiltään huomattavasti pelkistetympi, ja se on hyvin läheistä sukua jujutsulle.

Judo – ”pehmeä tie”

Judo on samuraiperheessä kasvaneen Jigorō Kanōn 1880-luvulla kehittämä kamppailulaji, jossa Kanōn kehittämät periaatteet ovat edelleen lajin keskeinen piirre. Näihin kuuluu esimerkiksi joustavuuden periaate, jossa pienen vastustajan kyvyt pyritään valjastamaan isomman vastustajan päihittämiseksi. Judoa voikin suositella erityisesti juuri pienikokoisille kamppailulajeista kiinnostuneille henkilöille, sillä siinä ison koon tuoma etu pyritään minimoimaan.

Laji levisi nopeasti ulkomaille. Suomeen se rantautui 1950-luvulla Japanin suurlähetystössä työskennelleen Shigemi Tagamin työn ansiosta. Maamme lajiliitto perustettiin vuonna 1958, ja olympialaji siitä tuli kuusi vuotta myöhemmin, Tokion olympialaisissa tietenkin. Jos mittariksi otetaan harrastajien määrä ympäri maailman, judo on kamppailulajien ykkönen – myös Japanin ulkopuoliset lajit mukaan lukien.

Kendo – miekan tie

Kendo tunnetaan etenkin tunnusomaisista asusteistaan sekä tietenkin bambusta tai tammesta valmistetusta miekastaan. Miekkailulajina sen suora käyttökelpoisuus itsepuolustukseen on siis rajoitettu: harva meistä kantaa miekkaa mukanaan. Kehon ja mielen hallintaa korostavana lajina se kuitenkin antaa erinomaisia valmiuksia myös ei-haluttuihin kamppailutilanteisiin.

Miekkailuperinne Japanissa on perinteisesti todella vahvaa, ja kendonkin juuret voidaan juontaa jopa 1400-luvulle saakka. Rajanveto eri lajien välillä on joskus varsin vaikeaa. Nykyisin kendon säännöt on kuitenkin määritelty tarkkaan, ja varusteet sekä kendon kahdeksan osumakohtaa ovat sille ominaiset. MM-kisat käydään kendossa joka kolmas vuosi.

Maltti on valttia aloittelijoille myös kamppailu-urheilussa

Yhä edelleen kamppailulajeissa törmätään liian usein yli-innokkaisiin aloittelijoihin, jotka tulevat salille täynnä tarmoa, valmiina tulemaan voittamattomiksi tappelijoiksi muutamassa tunnissa. Tässä törmätään tietenkin kahteen yleiseen ja vaaralliseenkin ennakko-oletukseen. Ensinnäkin, jokaisen kamppailulajiin tulee suhtautua itsepuolustuslajina. Niiden tarkoitus ei ole ”tappeluiden” voittamisen opettaminen, vaan oman fyysisen loukkaamattomuuden suojelu. Niiden tekniikoita tulee käyttää vain jos se on pakollista.

Toinen ennakko-odotus, jonka voi heittää romukoppaan, on lajien nopea oppiminen. Vaikka eräät yksilöt oppivatkin lajin kuin lajin perusteet nopeasti, ovat japanilaiset kamppailulajit usein hyvin tarkkoja estetiikan ja liikkeiden oikeaoppisuuden suhteen. Liikkeen tekeminen oikealla, lajille ominaisella tavalla on tärkeää ja vie perusliikkeissäkin usein jopa vuosia.

Leave a Reply